Malla saapuu kylään

Empä ehtinyt viedä ajatustani pillillä imemisestä sen pidemmälle, kun ajukoppani saatettiin asteittai takaisin maakamaralle kummallisen kopinan turvin.
Pää oli sekaisin kuin haminan kaupunki, mikä sai joka kerta miun miettimään, että miten sellainenkin kaupunki pystyssä pysyy mikäli oikiasti on niin sekaisin kuin väitetään. Mikäli sekavuus tosissaan on samaa luokkaa omani kanssa, ei siellä ympyräkaduilla taida tosiaan yhtään elävää ihmisolentoa enää samoillakkaan karanneiden vappupallojen ja tuulenpesien keskellä.
Kopina paljastui vähitellen koputukseksi, joka sai mulla samointein niskavillat pystyyn.  Oli sillä kissalla otsaa! Tulla nyt uudestaan niin pian äskeisen rosvoretkensä päälle!
Ehkä tämä vappupallo oli vihdoin laskeutumassa yläilmoista, tai sitten jotain maalaisjärjen rippeistä sai miut havahtumaan omaan tyhmyyteeni.  Kissat tuskin koputtaisivat ovea..

Koputuksen sijaintikin oli häiritsevä.  Sillä se ei kuulunut ulko-ovelta.
Kesti tovi jos toinenkin hahmottaa oman asuntoni pohjakuvaa, kunnes paikansin sen kuuluvan pesutuvan ovelta.  Kuka hitto pyrkii sisään talon nurjalta puolen, saunan ja suihkun välittömästä läheisyydestä?? Mieleeni ei tullut ketään muuta kuin epätoivoinen raiskaaja ja murtomies.
Otin käsiini lähimmän lyömäaseeksi luokiteltavan, mikä paljastui lähemmässä tarkkailussa paistinlastaksi. En tiennyt enää edes omistavani moista.
Hiivin oven taakse, nostin puisen paistinlastan lyömäasentoon ja rykäisin oven auki hurjan huudon saattelemana.

Olen varma, että viina on vaikuttanut koordinaatiokykyyni, sillä metrin päästä on liki mahdotonta olla osumatta johonkin liki kahdenmetrin mittaiseen ja satakiloiseen järkäleeseen, mutta niin vain tuli mahdotonkin jälleen todistettua mahdolliseksi. Paistinlasta hujahti kaksikymmentä senttiä ohi kohteestaan ja sai miut näyttämään entistä tyhmemmälä.
Tulija oli Malla. Vuosien takainen hyvänpäivän tuttuni.  Tai lähinnä kännipäivien tuttuni. Tuo oli joskus tullut baarissa vastaan kun myö Miisan kanssa oltiin siellä juhlimassa. Malla oli kova ottamaan viinaa kun sille päälle sattui, mutta koska hän suurimmaksi osaksi keskittyi jonkinsortin ituhippeilyyn ja vähemmän viinan juontiin, ei meistä koskaan mitään sydänystäviä ollut tullut.
Mutta nyt, tuo mustaan pitsimekkoon ja mustaan pitsiboleroon sonnustautunut mustat kiharat omistava omituinen otus seisoi oveni takana eikä ollut moksiskaan tervetuloseremoniasta jonka  olin paistinlastan kera järjestänyt.

-"Malla??" Mie puuskutin silmät selällään pelästyksestä.
-"Viivi." Totesi Malla tyynesti.  "Oon yrittäny soittaa sulle jo parin päivän ajan, mutta et oo vastannu."
-"Joo, tota. Mulla on ollut vähän tekemistä." Valehtelin, vaikken kuollaksenikaan muista koska viimeksi tein kuulo-, taikka näköhavainnon puhelimestani.
-"Ruokaa?" Malla kysyi viattomana.
-"Tä?  Mitä ruokaa?? Mitä sää länkytät?!"   Aloin voimaan pahoin adrenaaliryöpystä, enkä todellakaan jaksanut nyt Mallan tai kenenkään muunkaan arvausleikkiä tähän hätään.
-"Niin, siis kun sulla on toi paistinlasta. Että teitkö ruokaa?"

Tuijotin tovin kädessäni rystyset valkoisena puristamaani paistinlastaa eikä mikään tahtonut mennä kaaliini.  Näin silti helpommaksi kääntyä kannoillani mitään sanomatta ja jättää pesutuvan oven auki. Jääköön Malla pihalle pitämään monologiaan tai tulkoon sisälle. Ihan sama.
Olin juuri vajoamassa sohvalleni, kun itse itsensä kylään kutsunut tuttavani päätti omatoimisesti vallata sen. Lysähdin päätäni pudistellen viereiseen nahkaiseen nojatuoliin. Tää oli painajaista.

Malla tuijotti tovin ympärilleen. Kuin arvioidakseen sisustustani, joka kieltämättä koostui tällä haavaa pitkältikkin pulloista, tölkeistä, nenäliinoista ja valmisruokapakkauksista kärpäsparvineen. En muista Mallan koskaan käyneen luonani, joten oli hämärän peitossa, miten tuo osasi luokseni. Ja miksi helvetissä se istui sohvallani ja haisteli tyynyäni??
Kaikesta päätellen Malla mietti ihan sitä samaa, nyrpistäessään nenäänsä ja laskiessaan tyynyn käsistään mahdollisimman kauaksi.  Muistelin häpeissäni pyyhkineeni juuri kainalohikeni tuohon samaiseen tyynyyni, ja nyt jäljellä olevat inhimillisyyden rippeet nostivat päätään. Olinkohan keskivertonaista saastaisempi yksilö?

-"Sulla on täällä kosminen tunnelma. Vähän ku vajoais mustaan aukkoon."
-"Joo.  Oon satsannu feng suihin. Musta jokaisella tölkillä pitää olla oma paikkansa. Ja pitsarippeellä. Eihän tää maailma muuten pyöris. Mun ainakaan. Mitä naapuritkin sanois?"
-"Hajukin on aika infernaalinen..."
-"Kiitos." Vastasin, enkä yhtäkkiä tuntenutkaan oloani enää hirmu saastaiseksi.

Malla kurtisti otsaansa sekunnin murto-osan ajan, vilkaisi lattian rajaan jossa näkyi vielä kaistale yrjö-pepperoni-pitsapaketin kulmasta, ja sulki sitten silmänsä kuin pyyhkiäkseen kaiken mielestään.
-"Mä tulin tarjoomaan sulle töitä. Ja Miisalle. Ensviikonloppuna ois mun vanhempien 40v-hääjuhlat. Ne on puutarhajuhlat joissa tarjoillaan boolia ja voileipäkakkuja, coctailtikkuja sun muuta. Ne tarttis sinne tarjoilijoita."
Ilmeeni varmaan paljasti Mallalle ihmetteleväni kovin miten ihmeessä myö Miisan kanssa liityttäisiin johonkin pihakirkereihin ja tarjoilijoihin, koska Malla suomensikin heti puheensa;
-"Niin, siis koska Miisa on tarjoilija koulutukseltaan. Ja varmaan säkin tarttet ylimäärästä rahaa. Ja onhan sullakin.. tietynlainen kokemus anniskelupuolelta."

En tiennyt oliko Malla käsittänyt jotain pahasti väärin niiden parin vuoden tuntemisen ajalta, vai enkö mie tiennyt parhaasta ystävästäni niinkään paljoa, kuin koulutuksen? Miisan tarjoilu oli kyllä mun nähdäkseni rajoittunut aina itselle ja korkeintaan mulle juomien kantamiseen Top Vermossa, sekä niiden kumoamiseen. Mun anniskelupuolen kokemus taas oli aivan itseopittua ja vuosien mittaista tiivistä opiskelua. Maistelua. Opiskelua. Maistelua...  Äh!

Koska mie en siinä krapulassa kyennyt saamaan sanaa suustani kiistääkseni tai myöntääkseni enää mitään, päätti Malla siirtyä omiin kuvioihinsa takaisin. Nyökkäsi soittavansa parin päivän päästä uudestaan ja katosi samaa reittiä pitkin mistä oli tullutkin. Pesutuvan ovesta. Mie seurasin perässä kuin haamu, ja jäin tuijottamaan pesutuvan ovea suuren hämmennyksen saattelemana.

Sillä sekunnilla kuului etäisesti tuttu pirinä. Haa! Ensimmäinen todistettu kuulohavainto kännykästäni! Vaimeana se surisi jossain hyvinkin läheltä, ja lyhyen penkomisen jälkeen löysin kuin löysinkin sen pyykkikopasta käärittynä likaisiin boksereihin.
Boksereihin!   Siis miks hitossa mua vainoaa nuo miesten bokserit??